Kirjoittaja
täällä on 12 vuotiaan tytön kokkailuja, äiti auttaa
aina välillä mutta suurimmaksi osaksi teen ne
melkein itse :) täältä löytyy kakkuja ja myös
suolaisia herkkuja!
|
31.07.2007 - 19:35
tein tän äitinkaa tuoreista mansikoista ja välissä on mansikkamoussea 4 kerroksessa..kakku oli älyttömän hyvää ja suosittelen kokeilemaan, kakku on tehty hellapoliisin ohjeella!

MANSIKKAMOUSSE MANSIKKAKAKKU:
Pohja:Tässä on
kahdeksan munan kakkupohja tehty sillä periaatteella, että kaikkia
aineksia on tilavuusosina saman verran: munia, sokeria ja jauhoja,
joista osa on perunajauhoja, osa vehnäjauhoja + 4 tl
leivinjauhetta.Kakku on kostutettu vanilja-maidolla (maitoa +
vaniljasokeria) Valmistus: Vuoraa
kakkuvuoka kelmulla ja kokoa kakku vuokaan. Laita pohjalle
päällimmäinen osa nurinperin ja kostuta. Kaada päälle mustikkamousse.
Nosta sen päälle keskimmäinen kakkulevy, kostuta ja kaada päälle
mansikkamousse. Nosta päälle kakun pohjaosa ja kostuta. Hyydytä
jääkaapissa 4-5 tuntia tai yön yli. Mansikkamousse
12 liivatelehteä 4 dl vispikermaa 400 g creme fraichea 200 g maustamatonta tuorejuustoa (esim viola) 200g Sunnuntain tuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta, makuna sitruuna 3-4 dl sokeria 4 tl vaniljasokeria n 700 g (pakaste)mansikoita soseutettuna 1 dl mansikkamehua Kuorrutus: -floora vispiä
31.07.2007 - 18:57
tässäpä on mun omatekemää tonnikala-salaattia..oli tosi hyvää, vaikka kyllä tehäänkin tätä aika usein ;) ihan perus salaatin ohje, tonnikalaa tällä kertaa..kuva olis voinu olla parempikin, mut ei voi nyt mitään :P

tonnikalasalaatti proteinii pastasta:
ainekset -jäävuori salaattia
-proteinii pastaa
-tomaattia
-kurkkua
-tonnikalaa
-paprikaa
valmistus keitä proteinii pasta pakkauksen mukaan.pilko jäävuori salaatti pieniksi paloiksi, pilko sen jälkeen paprikat, tomaatit ja kurkut. kaada pasta sekaan ja syö heti! PS. tää oli tosi hyvää :)
30.07.2007 - 18:30
nää wilhelmiinat on kyllä tooosi hyviä! ehkä mun lemppari keksejä, siis kaupan keksien jälkeen ;P..ohje on löydetty joskus aikoja sitten kotilieden sivuilta, joten sieltä kopsasin sen tähän..

Wilhelmiinat
| 200,0 g | voita | | 2 1/4 dl | sokeria | | 1 | munankeltuainen | | 2,0 rkl | siirappia | | 3,0 tl | vaniljasokeria | | 5,0 dl | vehnäjauhoja | | 2,0 tl | ruokasoodaa | - Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuainen, siirappi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
- Muovaa taikinasta kuusi tankoa ja paista ne kahdella, leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 200-asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi. Leikkaa tangot heti uunista otettuasi pellillä vinoneliöiksi. Anna jäähtyä pellillä ja säilytä rasioissa.
30.07.2007 - 18:22
näitä tehtiin serkun synttäreille ja myös meille kotiin..nää on tosi hyviä ja maistuu tosi hyvin raikkaan salaatin kanssa. ohje on siis Marielta, kiitos marie!
 alakuvassa näkyy kiekkojen täyttö

Jauheliha-juustokiekot taikina: 2 dl vettä 1 tl suolaa 3-4 rkl ruokaöljyä 5 dl vehnäjauhoja 1 pss (11g) kuivahiivaa täyte: 350g jauhelihaa 1/2 sipuli 1 rkl voita tai öljyä paistamiseen 1 dl ketsuppia 2 valkosipulinkynttä 1 dl ruokakermaa mustapippuria, valkopippuria, suolaa, pizzamaustetta, chili explosion maustesekoitusta 2 rkl Persiljaa silputtuna 2 dl juustoraastetta (esim emmental) 150-200g ruohosipulituorejuustoa 2-3 tomaattia Laita vesi kulhoon ja kuumenna reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää ruokaöljy ja suola. Sekoita jauhoihin kuivahiiva ja lisää vesi-öljyseokseen lusikalla sekoiitaen. Lopuksi alusta taikina tasaiseksi. Peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi. Noin 30 min. Valmista silläaikaa täyte. Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja kuulota tilkassa rasvaa kullan keltaiseksi. Lisää huoneenlämpöinen jauheliha ja paista ruskeaksi. Riko jauheliha mahdollisimman pieniksi muruiksi. LIsää murskattu valkosipuli paista hetki, lisää ketsuppi, paista vielä hetki lisää kerma ja mausteet. Kauli taikina reilun pellin kokoiseksi levyksi. Levitä tuorejuusto taikinalevyn päälle tasaisesti. Kaada jauhelihakastike päälle. Levitä kastike pohjalle tasaisesti. Ripottele pinnalle persiljasilppua ja hieman juustoraastetta. Kääri taikina rullalle. Leikkaa rullasta terävällä veitsellä varovaisesti, noin 2 cm paksuisia viipaleita. Laita leikkauspuoli ylöspäin leivinpaperilla vuoratulle pellille. Painele rullia kevyesti kädellä litteämmäksi. Huuhtele ja leikkaa tomaatit viipaleiksi. Lisää tomaattiviipaleet ja ripottele juustoraaste päälle. Paista 225 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Tarjoile raikkaan salaatin kanssa.
30.07.2007 - 18:16
Minua pyydettiin tekemään serkkuni synttäreille jotain makeaa ja jotain suolaista, niin tehtiin äitinkaa yhdessä näitä ranskanpastilli- muffineita maku oli tosi hyvä ja raikas :) siks piti tehä ranskanpastilleista, koska ei löydetty mistään smarties-karkkeja...vaikka etittiinkin aika monesta kaupasta..


Ranskanpastilli- muffinit100g voita tai margariinia (huoneenlämpöistä) 1 dl sokeria 1 dl fariinisokeria 1 dl maitorahkaa 3 munaa 3 dl vehnäjauhoja 1 dl pikakaurahiutaleita 1 tl leivinjauhetta 1 tl ruokasoodaa 1 tl vaniljasokeria 1/2 dl maitoa 2 dl ranskanpastilleja
Vatkaa huoneenlämpöinen rasva, sokeri ja fariinisokeri vaaleahkoksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää maitorahka. Yhdistä kaikki kuivat aineet keskenään ja sekoita huolellisesti. Lisää taikinaan jauhot ja maito vuorotellen suurella metallilusikalla sekoittaen, juuri ja juuri sekaisin. Älä vatkaa. Lisää puolet smartieskarkeista ja jaa taikina 14 isoon muffinivuokaan. Ripottele muffinien pinnalle loput karkeista. Paista 175-190 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia, kunnes muffinit ovat kypsiä ja kauniin ruskeita. Ripottele lämpimien muffinien pinnalle muutama karkki ja anna jäähtyä.
|
|